lauantai 11. heinäkuuta 2015




Ei ole hirveästi autolla liikenteessä oltu eli rengastestit ovat jääneet aika vähiin. Jotain on kuitenkin tehty eli aiemmassa kirjoituksessa mainitusta tuulilasikamerasta on enemmän kokemusta, tosin palaan niihin tarkemmin myöhemmässä kirjoituksessa. Nyt aiheena on takavilkkujen päivittäminen. Alkuperäisesti vilkuissa on PY21W-polttimo eli keltainen 21W:n hehkulankapolttimo. Kun autossa muuten on LED-takavalot, niin tuollainen hehkulankapolttimo vilkussa tuntui todella vanhanaikaiselta ja päivitystä kaipaavalta.

Olin jo aiemmin  vaihtanut tuon tilalle CANBUS-yhteensopivan LED-polttimon, joka on rakennettu 21:stä SMD 5050 LED-yksiköstä. LEDien haastehan on siinä, että ne eivät säteile valoa tasaisesti joka suuntaan, vaan hyvin kapealla valokeilalla. Nuo 21 LED-yksikköä oli jaettu neljään eri tasoon, joista kolme muodostivat polttimon kannan suunnasta katsottuna lievästi takaviistoon valon suuntaavan kolmion ja neljäs taso osoitti suoraan kannasta poispäin. Periaatteessa tuo voisi olla ihan toimiva ratkaisu ja toimikin auton takavaloissa, mutta SMD 5050 LED-yksikkö ei vaan ole riittävän kirkas. Toimihan tuo ihan hyvin hämärämmillä keleillä, mutta kun kesä tuli ja aurinkoinen päivä, niin aika mitättömältä tuo vilkku näytti noilla polttimoilla.

Yllä: vanha 21:stä SMD 5050 LED-yksiköstä rakennettu polttimo
Alla: uusi 10:stä Cree R4 XP-E LED-yksilöstä rakennettu polttimo

Tilasin uudet, huomattavasti edellisiä kalliimmat, Cree R4 XP-E LEDeistä rakennetut polttimot. Nuo vanhat maksoivat pari euroa per pari kotiin toimitettuna, näille uusille tuli hintaa reilu 32 €/pari. Uudet oli kyllä alunperin tarkoitettu etuvilkkuprojektiini, siitäkin lisää myöhemmin, mutta menivät nyt tässä vaiheessa takavilkkuihin, koska tulivat siellä hyväksi todetuiksi.

Tässä nyt saattoi käydä niin, että tuli ostettua ensin halvat ja sitten hyvät eli piti ostaa molemmat, että sai hyvät ja halvat polttimot. Nuo vanhat menevät nyt kuitenkin etuvilkkuprojektiin ainakin rakennusvaiheeseen ja aika näyttää miten toimivat siellä.


Takana nyt kuitenkin vilkut näkyvät myös kirkkaalla auringonpaisteella. Siinä mielessä päivitys oli onnistunut ja kun polttimot ovat mallia plug-and-play, niin päivityksen tekemiseen meni vähemmän aikaa kuin tämän jutun kirjoittamiseen ja suunnilleen saman verran aikaa kuin yllä olevan videon kuvaamiseen.

Aiempien polttimoiden suhteen olin vähän skeptinen miten selviävät kosteudesta ja tärinästä, kun rakenne on mikä on. Hyvin ovat kuitenkin kestäneet siellä viime syksystä. Uudet taas näyttävät rakenteellisesti paljon tukevammilta, joten eiköhän nekin kestä, jos vain kytkennät ja itse LEDit kestävät ehjinä.

Palaan LEDeihin, kun saan etuvilkkuprojektia nytkähtämään eteenpäin.
Tunnisteet: , , ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa RSS-syöte Seuraa minua Twitterissä