maanantai 16. marraskuuta 2015



Vaihtelin 208:iin jo talvirenkaat alle viikonloppuna, vaikka kelien puolesta ei ole kyllä tarvetta ollut. Tiedä sitten johtuuko tuosta Michelinin Energy Saver+:n suuremmasta kosketuspinnasta tiehen - verrattuna mihin? - vai jostain muusta, mutta kuluminen on kovaa.

Renkaat ovat auton ensiasennusrenkaat ja kolme vuotta vanhat, mutta koko autolla on ajettu vain 23 000 km ja siitäkin lähes puolet talvirenkailla. Tonnin painoinen auto ja pieni vapari bensakone, niin kaasua polkemallakaan ei tuossa se rengas kulu ja kuljettajan ajotapakin on sellainen, ettei aiemmin ole pahasti rengas kulunut. Juniorin 406:ssa oli sama ongelma ja ajattelin, että vika on kuljettajassa. Varmaan olikin kun ES+:t kesti kokonaiset 8 000 km ja olivat sillä ajomäärällä sakkorajan tuntumassa. Nyt niillä on ajettu noin 14-15 000 km ja eturenkaissa oli kuvion syvyys 5,2 mm ja takana 6,0 mm. On muuten ihan varman että jos tähän tarvitsee uudet kesärenkaat hankkia ennen auton vaihtoa, ei niiden merkki tule olemaan Michelin.

Talvirenkaiden vaihto oli sellainen seitsemän minuutin tiivistahtinen rutistus. Sen verran jäykkä tuo 208:n kori, että auton koko kylki nousee etummaisesta nostopisteestä nostamalla ja yhdellä tunkkauksella vaihtuu etu- ja takarenkaat. Alta siis lähti edellä mainitus Energy Saver+:t , koossa 195/55R16 vaihtui Hakkapeliitta 7:aan, kokoa 185/65R15 eli donitsit on alla. Täyttävät tehtävänsä ja noilla ajelee nurkissa oikein hyvin.

Oli muuten hyvin pysynyt paineet talvirenkaissa, kun olivat kesäsäilössä autotallin nurkassa. Paineet oli jokaisesa renkaassa 2,3 bar, kun niiden pitäisi olla 2,4 bar. Aika hyvin, kun ne on melko varmasti tarkistettu viimeksi vuosi sitten.

5 kommenttia:

  1. Michelinin Energy Saver + urasyvyys näyttäisi olevan ADACin mukaan 6,5 mm, joka on noin millin vähemmän kuin muissa renkaissa renkaissa yleisesti. Kulutuskestävyys tuossa renkaassa kuitenkin pitäisi olla suht hyvää luokkaa. Esim. ADACin testissä Goodyearin Efficientgripillä sai kulumisesta (=Verschleiß) arvosanan: 2,0 (+). Energysaver + sai kulumisesta arvosanan 0,5 (++), pienempi arvo siis parempi tässä tapauksessa.
    Tämän linkin takana vielä lisää:
    https://www.adac.de/infotestrat/tests/reifen/sommerreifen/2015_Sommerreifen_Test_205_55_R16.aspx?ComponentId=228381&SourcePageId=31821
    Tuolta seuraava lause: "Mitgliederanfragen betreffen immer wieder die relativ geringe Anfangsprofiltiefe des Michelin Energy Saver+ in der Dimension 205/55 R16, die mit 6,5 mm ca. 1 mm unter dem Durchschnitt aller anderen Reifen liegt."

    VastaaPoista
  2. Piti vielä kysyä että mikä rengaskoko, kantavuus- ja nopeusluokka teidän 208:n Michelin ES+:ssa on?

    VastaaPoista
  3. Tuollahan tuo lukeekijn oikealla palkissa: 195/55 R16 87H

    VastaaPoista
  4. Kappas, niinpäs olikin. Itselläni ovat ainakin nämä Misukan edellisen sukupolven Energysaverit ilman plussaa kestäneet kohtalaisen hyvin. Auto on tosiaan n. 1400 kg omalta massaltaan ja renkaat ensiasennuskumit. Koko on 195/65 R15 91H ja näillä ajettu arviolta. Renkailla on ajettu nyt viisi kesää ja n. 42 tkm. Pintaa näissä on vielä n. 4,5 mm.

    Herääkin kysymys että onko Michelin muuttanut kumiseosta näihin plussaversioihin kun tuntuvat kuluvan aika nopeata tahtia verrattuna näihin edellisen sukupolven ES:iin. Plussaversioista ei ole itselläni ollenkaan kokemusta.

    VastaaPoista
  5. Ei kauaa ilmeisesti mene rengastöissä. Minä en itse osaa vaihtaa renkaita. Siihen täytyisi löytää taas ammattilainen, joka tekisi rengastyöt nyt meidän uuteen autoon. Se on ollut käyttämättömänä, joten siksi niitä ei vielä ole vaihdettu. Katsastus oli mennyt umpeen.

    VastaaPoista

Tilaa RSS-syöte Seuraa minua Twitterissä